tiistai 31. toukokuuta 2011

Normaalia elelyä

Moikka, viime aikoina ei olekkaan tapahtunut mitään kovin jännää tai ihmeellistä :)  Yhtenä päivänä Oona taas kävi kylässä, toisena päivänä lenkkeiltiin vesisateessa, kolmantena päivänä otettiin auringoa ja neljäntenä päivänä käytiin noutamassa leluja joesta! Melko tavallista elämää siis ollaan vietetty.

Ainut mainittava asia on se, että Romeo on alkanut nirsoilemaan! Tähän mennessä se on syönyt kaiken mahdollisen karvanpoistoaineesta alkaen hyvällä haulla. Nyt se ei syö omaa normaalia ruokaansa. Se menee ruokakipolle, nyrpistää nenäänsä ja kääntyy pois. Tänään se oli syömättä koko päivän klo. 18 asti jolloin se vihdoin söi. Kaipa sille tuli riittävän nälkä ja ruokaan oli sekoitettu vähän maksamakkaraa makua tuomaan.

Tätä on jatkunut jonkun viikon aikaa. Yleensä olen "komentanut" Rompun syömään ja vahtinut että se syö ja vasta kun kuppi on ollut tyhjä ollaan menty aamulenkille. Iltaruoka onkin sitten mennyt hyvällä halulla. Ja tänäänkin vaikka se söi niin myöhään aamuruuan, niin annoin puolikkaan määrän normaalista iltaruuasta ja se söi sen hyvällä halulla muutamaa tuntia myöhemmin.

Eikai tässä muu auta kuin pitää vain tiukkalinja ja vähentää tosiaan herkkupalojen antamista niin jos normaali ruokakin alkaa maistua. Tämä nirsoilu on sinänsä myös jännä juttu, koska Romeo ei ole ikinä saanut muuta ruokaa kuin papanoita. Lukuun ottamatta siis jotain herkkupaloja välillä tai ruuan sekaan sekoitettua reajuustoa ekstrana. No jospa tämä tästä. Nauttikaa tekin lämpimistä säistä ja ulkoilkaa paljon! :)

herra löytänyt itselleen mukavan köllöttelypaikan

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Milo kyläilemässä

Kuten video jo kertoikin, Milo kävi taas kylässä! Tällä kertaa ei kumpikaan arastellut ollenkaan ja koko ajan pojat vain paini. Ja pihalle päästessä juoksi ympäri ämpäri. Energiaa piisasi ja hengähdystaukoja oli vain muutama. Ihmeteltiin miten pikkuinen Milokin jaksoi ja illalla kun Rompulla alkoi pää jo painua, Milo se vain jaksoi!

Milo tykästyi leikkimään leluilla ja noutamaan kaikenlaisia tavaroita kuten keppiä ja tuota narulelua. Aina kun se sille heitettiin, Romppu vihelsi pelin poikki. Milon sännätessä lelun perään Romppu kylmän viileästi aina tuli ja taklasi pikkuisen ja painiksihan se taas meni. No onneksi Milo välillä sai kun saikin lelunkin hampaisiinsa.

Ja vaikka Romppu koko iltapäivän riehuikin pennun kanssa, oli sillä vielä virtaa iltalenkilläkin. Lenkki jäi sen mielestä liian lyhyeksi ja kun pyykkejä haettiin pihalta pois ja ovi jäi rakosellee, käytti Romeo tilaisuuden hyväksi. Ikkunasta sitten katottiin kun poika tyynen viileesti käveli tien reunaa pitkin nenä kiinni maassa. Onneksi nähtiin pikku karkuri ja saatiin se takaisin sisälle ennen kuin koiria tai autoja tuli vastaan. Ja kyllä se nöyränä poikana sitten takaisin sisälle tulikin!

"no katos terve!..."
"...mitä jätkä ootsä kasvanu?..."
kuulumisten vaihtelua
"koita pysyy perässä!"
"tuu tänne vaa ni saat maistaa mun tassui..."
"huh mun kunto ei kyl kestä enää. Ei millää enää jaksais"

lauantai 21. toukokuuta 2011

21.05.2011

Tässä hieman tämän päivän meiningeistä, huomenna niistä lisää! :)


 (pahoittelut videon laadusta, en selvästikkään osaa tallentaa sitä oikein)

perjantai 20. toukokuuta 2011

Pentuhaaveita

Törmättiin eilen lenkillä toiseen chihuahuaan! Niitä on täällä meilläpäin vain muutamia. Tämän "Helmin" olin aikaisemminkin nähnyt, mutta Romppu ei ollut vielä neitiin tutustunut. Eilen kuitenkiin satuttiin samaan aikaan lenkille. Omistaja kertoi etsivänsä Helmille para-aikaa miestä, ja ihastui Romppuun! Minä taas kerroin kuinka kiva olisi nähdä joskus Rompun jälkeläisiä ja niin alettiin sitten suunittelemaan pentuja!

Ei ehkä ihan normaalein tapa näin lenkillä törmätä, mutta katsotaan mitä tästä tulee. Omistaja tosiaan tykästyi Romppuun ja sanoi, että olisi kiva jos uros asuisi lähellä. Nartulla on juoksut syksyllä. Vitsi miten kiva olisi! Eihän tämä vielä mitenkään varmaa ole, mutta mietin koko ajan, että mitä jos...

Helmi oli arka, mutta Romppu kerrankin käyttäytyi herrasmiesmäisesti ja seisoi nätisti paikallaan ja antoi Helmin tulla haistelemaan ja tutustumaan. Helmi uslatautuikin ja koirista tuli jo kavereita. Väriltään Helmi oli kaunis creme. Mutta katsotaan miten juttu etenee, onhan syksyyn vielä aikaa!

Eilen lenkkeiltiin myös ekaa kertaa pitkästä aikaa vesisateessa ja ihan yllätyin miten reippaasti Romeo meni! Se ei ollut moksiskaan sateesta, kipitti vain eteenpäin tyytyväisenä.
Hajotin kameran muistikortin, joten nyt saatte tyytyä vanhoihin kuviin. Tälläkertaa tarjolla "epäonnistuneita" tai minun silmään hauskoja kuvia.

muskelimies
jyrkkä oikealle!
näkökenttä kunnossa

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Aleostos!

Tuntuu hassulta näin lämpimillä ilmoilla postailla tälläisestä aiheesta, mutta bongasin viime viikolla Rompulle uuden talvitakin. Takki oli -50% joten pakkohan se oli napata mukaan! Takki on paksu, hieman tummanpuhuva. Hyvää siinä on tosiaan paksuus, ja nepparikiinnitys. Miinuspuolena se, ettei siinä ole mitään mihin hihnan saisi kiinni. Mutta tosiaan nappasin takin mukaani ilman sen enempään epäröimättä ja se oli kuin olikin sopiva! Hieman epäilin takin sopivuutta, sillä kyseessä ensimmäinen kaupasta ostettu vaate.
Olin yhtä ilonen löydöksestäni, kuin jos oisin löytäny itselleni jotain -50% hintaan! Hassua, mutta aleshoppailu on aina mukavaa! Ja kaikista "kivointa" tuossa takissa on se, että sen saa myös käännettyä. Tuon ruudullisen puolen saa siis myös päälipuoleksi, koska tosiaan nepparikiinnitys. Hah, nyt ei muuta kun talvea odottamaan! No ei vaineskaan, nyt laitetaan takki kaappiin säilöön ja nautitaan lämpimistä ilmoista.


















Ja lopuksi vielä muutama ajankohtaisempikin kuva

tiistai 10. toukokuuta 2011

Oona oli vierailulla!

Pitkästä aikaa Oona kävi eilen kyläilemässä. Romppu ja Oona on tavannu toisensa muutaman kerran aikaisemmin, kuvamateriaalia ei oo vaan aikaisemmin tullut. Kaverukset ovat kyllä melko erilaisia luonteeltaan: Oona on rauhallinen ja vetäytyväisempi, Romeo taas leikkisä ja energinen. Romeo ei Oonalle kauheasti rauhaa antanutkaan, paitsi silloin kun läähätys yltyi liian suureksi ja oli pakko pysähtyä hengittämään. Ihan hyvin koirat tulivat kuitenkin toimeen, ja Oonakin oli reippaampi kuin aikaisemmin! (ja Romppu asiallisempi...)
Kaveruksia oli vaikea saada samaan kuvaan, mutta tässä kuitenkin kuvapläjäys koiruuksista! :)

majakka ja perävaunu

maanantai 9. toukokuuta 2011

Iltakuvia

Käytiin toissailtana taas lauttarannassa katsomassa auringonlasku :)