torstai 31. maaliskuuta 2011

joulu, tammi, helmi

Joulukuussa ostimme Rompulle tossukat, koska pikkuinen ei suostunut lenkkeilemään tassujen paleltuessa. No, tossut ostettiin ja niitä käytettiin kolmella lenkillä. Sen jälkeen Romeo ei suostunut liikkumaan enää niiden kanssa, joten lenkkeily jatkui ilman tossuja. Jospa niille ensi vuonna löytyisi käyttöä! Joulukuussa kävimme myös pitkästä aikaa mätsäreissä, jotka ei sujunut odotetulla tavalla. Romeo kyllä antoi tuomarin katsoa suuhun, mutta koska mätsärit oli hallissa joissa ei ollut lämmitystä, niin oli kylmä! Esittämisen ajaksi jouduttiin takki ottamaan pois, ja pikkuinen paleli ja tärisi ja seisomisesta ei oikein tullut mitään. Jouluna Romeo joutui pukeutumaan tonttupukuun kuvien ajaksi ja pääsi viettämään joulua maalle koirakaverin Lyytin kanssa. Uutenavuotena poika oli reipas, eikä edes pelännyt raketteja!

joulukuu

Tammikuussa Romeo täytti 1v ja sai itselleen vihdoin uuden kunnollisen pannan. Ulkona tarkeni jo lyhyitä aikoja ilman takkia aurinkoisina päivinä ja aloimme haaveilemaan keväästä.

tammikuu

Helmikuussa suunnittelimme näyttelyihin osallistumista sekä unelmoimme kesästä.
helmikuu

Huh vihdoin sain tämän urakan päätökseen. Nyt jatkuukin normaalit postaukset, toivottavasti melko säännöllisesti :-)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Syys, loka, marras

Syyskuussa nautittiinkin viimeisistä oikeasti lämpimistä ilmoista ja ulkoiltiin reilusti. Energiaa pikkuisella piisasi, ja vietimme usean tovin pihalla juosten. Meillä oli myös vikat mätsärit, jotka sattuivat keskelle sade -ja ukkoskuuroa ja eivät menneet niin hyvin.

syyskuu

Lokakuussa ilmat viilenivätkin ja ensilumikin satoi maahan. Pimeistä ilmoista johtuen Romeo joutui pukeutumaan varmasti pimeässäkin näkyvään takkiin. Kuraiset kelit eivät aina olleet niin Rompun mieleen, mutta hetken taistelun jälkeen lenkeistäkin selvittiin.
lokakuu

 Marraskuussa tulikin sitten lunta kunnolla, ja kylmät ilmat. Samalla jouduimme alkaa käyttämään takkia jokaisella lenkillä, ja saimme myös Chilestä ihanat uudet talvitakit. Marraskuussa Romppu joutui olemaan viikon ilman perhettään, mutta urheasti pikkumies siitäkin koettelemuksesta selvisi!


marraskuu

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kesä, heinä, elo

Muiden chihujen tapaan myös Romppu rakastaa lämpöä. Sen mielestä kesän parasta antia oli paistatella ruohikossa ja nauttia lämmöstä. Kesäkuussa Romeo suoritti ensimmäisen pelastustehtävänsä, hyppäämällä laiturilta uimareiden perään veteen. Muuten poika viihtyi vedessä vähän pitkin hampain, no jos ensi vuonna petraisimme sitä!

kesäkuu
Heinäkuussa samanlainen lomailu jatkui, kävimme muutamissa mätsäreissä ja muuten lähinnä vain lomailimme.
heinäkuu


Elokuussa Romeo tutustui uuteen kaveriin, Paavoon. Romeo myös vietti paljon aikaa dalmatialaispennun lakun kanssa. Ensimmäist viileät ilmat, aiheuttivat takin ilmaantumisen päälle.

elokuu
Pahoittelut tynkäteksteistä, täällä ollaan kipeänä ja voimattomana. Kuvat isommiksi klikkaamalla

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Vuosi Rompun kanssa

Tasan vuosi sitten, 20.03.2010 lähdimme Helsinkiin katsomaan kolmea chihuahuan pentua. Olin vihdoinkin saanut muutkin innostumaan pienestä koirasta, vaikka isäni vielä lähtiessämme vannoi, että meille ei chihuahua-urosta tulisi. Narttua hän voisi edes harkita.
Ensimmäiset chihut nähtyä porukat kuitenkin ihastui pieniin koiriin, ja heltyivät. Romeo oli toisessa paikassa, jossa kävimme pentuja katsomassa. Se oli kovin väsynyt, ja käpertyikin vuorotellen jokaisen syliin nukkumaan, ja hurmasi täten myös isäni. Päädyimme melko yksimieliseen ratkaisuun, että Feeniks Black matkaisimme mukaamme. Kaksi tuntia kestävän kotimatkan pentui nukkui paidan sisällä sylissäni.
Nimen keksiminen ei ollut helppoa. Ensiksi kutsuimme Romeota Feelixiksi, sitten Feenikseksi, Ramboksi ja kaikkea muutakin mahdollista ehdotettiin. Romeoon päädyttiin yhteistuumin, se tuntui kaikista sopivalta nimeltä.

Romeo oli matkan jälkeen energinen ja utelias, ja se tutustui innokkaasti uuteen kotiinsa. Se myös intoutui heti ensimmäisenä iltana leikkimään, ja kaivoimme sille pienen pehmolelun. Ensimmäiset yöt olivat vaikeita, pojan vinkuessa joutuessaan nukkumaan yksin lattialla. Usein se rauhoittuikin vasta, kun laskimme käden alas ja se käpertyi sitä vasten nukkumaan.

Romppu oli pienestä pitäen utelias ja vilkas.

pallero maaliskuussa
Huhtikuussa Romeosta olikin kasvanut jo "iso", sen molemmat korvat olivat lähes pystyssä ja se nautti ulkoilemisesta täysin rinnoin! Huhtikuussa Romeo myös säikytti meidät kaikki, tunkeutumalla käsilaukkuun ja popsimalla sieltä karkkia. Opimme kantapään kautta, pitämään laukkujen vetoketjuja kiinni. Siitä kerrasta selvittiin pelkällä säikähdyksellä, vaikka Rompun maha turposikin melkoiseksi palloksi. Öljyä juottamalla, saatiin suoli kuitenkin tyhjäksi, eikä mitään vahinkoa käynyt.

huhtikuu
Toukokuussa Romeon molemmat korvat olivat jo pystyssä, ja pidimme sitä muutenkin jo "koirana". Se pääsi itse hyppimään sohvalle ja sieltä pois, kävimme myös jo pienillä lenkeillä. Toukokuussa poika myös pääsi ensi kertaa mätsäreihin. Hirmusestihan tilanne häntä jännitti ja pyrki koko ajan vain esittäjän syliin, mutta toisella kerralla meni jo paremmin! Toukokuun loppupuolella Romeo teki kanssamme reissun ähtäriin. Se selviytyi hienosti kuumassa autossa olemisesta, sekä hotellissa yöpymisestä. Se myös kulki ekaa kertaa kaupungilla. Se tepasteli itsevarmasti ja sai ihailua osakseen.

toukokuu
Kasaan jokaisesta kuukaudesta tuollaisen kollaasin, ja jään tämän vuoden neljään postaukseen. Tässä siis oli ensimmäinen. (kuvat isommiksi klikkaamalla)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

15. Maaliskuuta

Romppu osaakin juoda vettä pullosta! Nyt ei tarvitse kesällä raahata kuppia mukana, riittää kun on pullo. Vastaavasti ei tarvitse harmitella, jos kuppi unohtuu. Romeo tosiaan hallitsi tämän pullosta lipomisen, ja ei olisi millään malttanut sitä lopettaa. Kun pulloon pistettiin korkki jo päälle, pureskeli Romeo korkkia ilmoittaen haluavansa lisää.


Muutamana päivänä Romeolle on meinannut tulla ylitsepääsemättömiä esteitä lenkillä vastaan, nimittäin vesilätäköitä. Rohkeasti se on kuitenkin niistä sipsutellut hetken mietinnän jälkeen, tietysti matalimmasta kohdasta ja hyvin varovasti kuitenkin. Ei ole emäntä silti voinut olla hymähtämättä, kuin tämä isoakin poikaa esittävä herra on ruvennyt nyrpistämään nenäänsä vesilätäkön edessä :D
Tänään ei kuitenkaan vesilätäköistä ongelmaa ollut sillä maa oli jäässä pakkasen takia. Kävimmekin hieman nauttimasta kauniista ilmasta sekä purkamassa energiaa juoksemalla vapaana.


"toi aurinko paistaa nyt kyllä aika pahasti silmiin..."

maanantai 14. maaliskuuta 2011

tuhoaja

Olenkin jo kertonut Rompun fetissistä purra ja "tappaa" kaikki pehmolelut. Se puree niihin reiän jonka jälkeen repii kaikki sisukset irti mitä vaan saa. Ja jos pehmolelussa sattuu olemaan esim. joku pörrönen harja, niin se repii sitä harjaa. (ei onneks kuitenkaan syö) Tästä syystä, joutuu kattoo aika tarkkaan mitkä lelut Rompulle antaa, jos haluaa sotkua välttää. Vastaavasti joudun piilottamaan ne mun pehmolelut, mihin Romeo ei saa koskea :D

Tässä Romeon tämänpäiväinen ehdoton ykköslelu. Tota on mukava juosta kiinni ja helppo kuljettaa kun sopivan kokoinen, harjaa on mukaa repiä irti ja nytte riiviö sai näköjään tehtyä reijänkin tuohon niin sisälmyksiä se on myös repinyt irti. Korvat se on syönyt jo aika päiviä sitten. Ja tämä siis on joskus ollu hevonen. (kuvat saa isommiksi klikkaamalla)


Vinkulelut Romeo saa myös hyvin tehokkaasti hajalle. 5 ainakin sillä on yhteensä ollut, ja yhdestäkään ei kuulu enää ääntä.

ja korvat syöty
Ja sitten on tämä Rompun mökki. Sitä se jaksaa aina hajottaa. Mökissä on joka kulmassa reikä, kahta kulmaa Romeo jopa käyttää sisään -ja uloskäyntinä. No tottahan toki sitä pitää mökissä 3 ovea olla! Odotan päivää jolloin tää on täysin palasina...

"kummastakohan ovesta sitä tulis..."
"kato, tästäki mahtuu!"




"mitä, oonks mä tehny jotai? Enkai"



perjantai 11. maaliskuuta 2011

Pienempi kaveri

Romeo on vietellyt kanssani aikaa maalla, siellä on leppoista lämmitellä takan edessä ja köllötellä sohvalla. Saatiin seuraksemme myös hieman pienempi kaveri, joka Romeota kiinnosti suuresti mutta jota poika myös hieman pelkäsi. Se ei oikein tiennyt mitä tehdä, meinasipa se yhdessä vaiheessa syödäkkin sen!
Eiköhän se kesäkin sieltä kohta jo tule, perhonenhan on kesän merkki!

ihmettelyä ja kummastelua
"mikä se on, leikkiskö se munkaa?"

ja tarkistus, että maaseudulla vallitsee rauha